Jun 29
Permalink

Jotain ihan muuta

Aloitin Menestystarina-blogin alun perin jo yli vuosi sitten. Blogaaminen on kuitenkin ollut jo pidemmän aikaa jäissä ja olen etsinyt vaihtoehtoja perinteisille blogeille. Blogin säännöllinen pitäminen vain yllätti minut täysin työläydellään.

Tumblelog, blogi joka koostuu aktiivisesti päivittyvistä pienimuotoisista merkinnöistä valokuvä sieltä, linkki tai lainaus täältä -periaatteella. Helppoa ja vaivatonta tai ainakin sellaisen vaikutelman itse olen konseptista toistaiseksi saanut. Käytännöntasolla tälläisen miniblogin pitämiseen soveltuisi periaatteessa vanha Wordpressinikin, mutta tähän tarkoitukseen optimoidumpiakin ympäristöjä on saatavilla. Vahvin ehdokkaani uudeksi blogialustaksi oli Chyrp-niminen aktiivisessa kehityksessä oleva uudehko paketti. Epäonnekseni huomasin webhotellini poistaneen Chyrpin vaatiman PDO-liitännäisen käytöstä, joten se idea kariutui siihen. Sääli.

Päädyin lopulta majoittamaan blogini ilmaiseen Tumblr-palveluun. Menestystarina.org-domain on väliaikaisesti vain uudelleenohjaamassa tähän uuteen blogiin, mutta pidempiaikainen DNS-tason ratkaisu on tekeillä. Vanhan rss-syötteen pitäisi toimia kuitenkin edelleen kiitos mainion Feedburnerin.

Saapa nähdä miten hyvin sopeudun tähän uuteen julkaisumuotoon.

blog comments powered by Disqus